tiistai 25. helmikuuta 2014

Viimeinen erinomaisuus

Eli mitä voimme oppia Radamsa:lta?

Shakin merkinnöissä erityisen kohtalokkaita siirtoja kuvataan merkeillä "?" tai jopa "??." Kahden
kysymysmerkin tapauksessa pelaaja on tehnyt - kirjaajan mielestä ainakin - dramaattisen, koko
hänen peliään uhkaavan virheen ja yhden kysymysmerkin ansaitsee tekemällä kyseenalaisen
tai selkeän ongelmallisen yksittäisen siirron, joka ei kuitenkaan uhkaa koko peliä. Näiden yksittäisiä
siirtoja koskevien huomioiden lisäksi tietyt tunnistetut ja tunnustetut sommitelmat, asetelmat tai mekaanisemmin siirtosarjat (avausteoria) voivat osoittautua ongelmallisiksi tai niiden voi ajatella
sisältävän tiettyjä rakenteellisia heikkouksia tai hiljalleen kumuloituvia ongelmia. 

Joidenkin mestareiden peleistä on kuitenkin sanottu ettei kumpikaan tehnyt koko pelin yhtäkään
varsinaista virhettä tai luonut muutoin ongelmallista asetelmaa johon erityisesti puuttua, ja silti toinen voitti.Kiehtovaa! Miekkailussa tämän voisi tulkita merkitsevän A. ulkoisesti vähäeleistä, juuri mitään muodollista tapahtumaa sisältämätöntä tilannetta, ainakin samaistuttavan sisäisen liikemaailman jakaville. Osapuolet esimerkiksi liikkuvat tilassa keskittyneinä; kenties kokeneille kendokoille luonteenomainen tilanne. Toisessa B. tapauksessa I. yksinkertaisia - ensimmäiselle momentille, yksiulotteiseen kehitelmään (1.) - tai II. ensimmäisille momenttien joukolle sijoittuvat kehitelmät. (siis yksinkertaistetusti ja kömpelösti ilmaisten aloitusele, vastaele ja vastaeleen vastaele; oikeasti tilanteet harvemmin menevät näin, vaan liittyvät hienosyisempiin asetelmiin ja varodynamiikka matriiseihin (2.))

Jälkimmäisessä tapauksessa (B., I ja II) viimeinen erinomaisuus tarkoittaisi siis näiden
jälkeisiä tilanteita, joissa edeltävät kehitelmät ikään kuin riippuvat ilmassa (3.) ja joiden keskellä
jatkotilanteet tapahtuvat ja edelllisessa (A.) mahdollisten kohtaamisten muotoja ennakoivaa väreilyä vailla hahmoa. Tässä mielessä käy ymmärrettäväksi joidenkin miekkailuelokuvien tilanne, jossa osalliset ikään kuin tihentyneinä hetkinä ovat jo aloittaneet ottelun, vaikka muille he näyttävät seisovan paikallaan kaukana toisistaan. Samoin musiikki on äänien lisäksi läsnä myös hiljaisuudessa, tai ensimmäisen äänen vireen odotuksessa. Säveltäjä John Cagen tyhjä kappale (4.)voisi löytää vastineensa myös miekkailun maailmasta, ottelusta jossa kumpikin osallinen vain seisoisi etäällä vailla pienintäkään elettä, ja jokaiselle miekkailullisen horisontin sisällä olevalle kyseessä olisi ottelu, siis vailla pienintäkään liikettä.
     
Viimeinen erinomaisuus vertautuu sanattomaan hiljaisuuteen, ymmärrykseen pelkän hetkellisen
silmäyksessä. Keskusteluun johon tarvitsematta sanan puolikastakaan, oleellinen on silti sanottu.   
Eräs inhimillinen piirre on paradoksaalisesti toive kadota yksilönä - jotta asiat olisivat tasapainossa,
Dostojeskin enkeli puolestaan antaisi eetterin, tähdet ja kuun yhdestä ainoasti inhimillisen hetken häivähdyksestä - johon ajatukset nirvanasta, taivaasta tai humalasta ilmeisesti tavallaan vastaavat. Samassa hengessä miekkailun ohjaaja olisi lopulta katoamisen opettamiseen vihkiytynyt. Päämäärä olisi toisaalta päämäärien katoaminen, sekä hahmoton, mihinkään paikantumaton ymmärtäminen, jolle kultainen kruunu on haihtunut päästä ilmaan, vain hengitettäväksi.    

1. jossa toinen vain lyö toista esim. käsille niin ettei toinen edes käsitä iskun tulevan tai jossa toinen on selvästi ja kirkkaasti juuri tästä, kykenemättä silti tekemään mitään. Tämä voi näyttäytyä a. ei vain käsitä tilannetta kokemuksellisesti, tilanne tuntuu siis epätodelliselta, b. ei vain käsitä vaihtoehtoja estää tilanne, vaikka tilanne tuntuu todelliselta c. käsittää vaihtoehdot muttei koe niitä mahdollisiksi d. käsittää vaihtoehdot , hahmottaa niiden sovellusalan ja kokee ne mahdolliksi, vaikkei silti käytännössä vielä kykene niihin. Toisin sanoen viimeisessä vaihtoehdossa hän on siis tilanteen kannalta miekkailullisen horisontin sisällä. e.  hahmoittaa tarkoitetun tilanteen, mutta sen lisäksi kykynee hajottamaan sen sekä nyanssiluonteisiin että karkeampiin osiin ja toisaalta tiivistämään sen äärimmilleen. Nämä yhdessä huomioiden kykenee luomaan tilanteen uudelleen uutena, eri elementtejä (matriisi, kolmio) varioiden. 
Lisäselvennys; 
O. vähäeleinen versio, joidenkin vanhojen autereiden kehys. Kuvittelussa on voimaa, väkeä, moni on hävinnyt kuvitelmilleen tai otellut enemmän tai vähemmän illusorisen vastustajan kanssa edessään olevan sijaan.
I.  urheilumiekkailun tyypillinen tapaus   
II. kehitelmissä on usein kyse yhtä paljon henkisestä kantista ja keskittymisestä kuin reaktioista tai taidoista.toiminnan hetket eivät ole jaettuja 1, sitten toinen 2, ja taas itse 3 jne., vaan lomittaisia, kummallakin samaan aikaan 1, 2 ja 3. Vuorottainen käsitys voisi perustua seuraavaan olettamaan, jos hyökkäät, niin toinen olisi pakotettu puolustamaan, mutta käytännössä hän voi samalla vähän vetäytyä ja vastahyökätä tai edetä samalla puolustautuen ja vastahyökäten. (counterattack with opposition). Lisäksi, riippuen keskittymisestä ja reaktiokyvystä, toisella voi periaatteessa olla kaikki momentit 1, 2, 3 tai ne ovat ylipäätään erimittaisia eri henkilöillä.    
III. kehitelmien jälkeinen tilanne, jossa aiemmin tapahtunut ja aiemmat mahdollisuudet ovat intensiteettinä läsnä. Kiinnostava kysymys olisi mihin miekkailulla yleensä viitataan? Keskittymis ja kuvittelu harjoitukset voisivat liittyä O., reaktio, ajoitus ja sijoittumisharjoitukset I., perinteiset mekaanise sarjat, sekä avoimemmat sommitelmat II ja viimein tilanne jossa jokainen osuma käy aiemmat vaiheet lävitse, ja toiminta tyypillisesti ymmärretään jollain tavoin jälkikäteen. Siis puolitietoista improvisointia. III..Peariaatteessa, mikäli kykenet voittamaan aiemmilla tasoilla niin hyvä, mutta jos kumpikin osapuoli torppaa toisen pyrkimykset aiemmissa mielissä (O., I ja II) niin päädytään tähän taianomaiseen lupaukseen.(ensimmäistä kertaa ottelun mahdolliset kommentaattorit saavat myös ansaita nimensä selvittämällä sumeahkoja ratkaisevia piirteitä) .      

2. matriisi, mitä mahdollisuuksia intuitiivisesti avautuu, joko puolitietoisesti tai miltei tiedottomasti. Vaarallisen, kontrollittoman toiminnan sijaan tarkoitetaan toimintamallien mahdollisuuksien vaistoamista. "Varoasennon" voisi katsoa viittaavan staattisempaan, muodollisempaan lähtökohtaan, kun taas "varomuoto" olisi tiettyjen periaatteiden tiivistynyt hetkii, sen sijaan "varodynamiikka" viittaa intuitiivisempaan, vähemmän hallittavaan, kaaoksen sisällään pitävään vaistomaiseen toimintaan.

Sivuhuomio; Tästä pääsisi halutessaan miekkailukoulutukselliseen teemaan, mistä tai miten oppimisen tulisi lähteä, johon voi lyhyesti viitata, mihin pyritään. (pyrkimysten voi taas turvallisesti olettaa liittyvän enemmän ohjaajan luonteeseen / hahmoon, kuin miekkailulliseen ymmärrykseen. Ellei satu olemaan niin, ettei ohjaaja / opettaja tms. ole itsensä puolella.) Sydämessäni en silti ole kovin sympaattinen kopiokone miekkailulle, joka lähtee jonkin muodon täydellisyydestä ja samuuden saavuttamisesta siihen. Miekkailun ytimessä asuu kaaos.     

3. vr. jos kotonasi asuu useampi ihminen, silloinkin kun he eivät ole paikalla, saatat toisinaan kokea heidän mahdollisesti olevan paikalla; merkillisimmillään tämä näyttäytyy joidenkin vanhojen ihmisten kohdalla joiden edesmennyt puoliso tuntuu kävelevän toiselle tiloissa edelleen, ja kun tämä käy vierailijalle selväksi, hän saattaa havahtua taianomaisesti tämän läsnäoloon. Samasta on kyse miekkailullisessa tilanteiden viipymisessä ilmassa.   

4. http://fi.wikipedia.org/wiki/4%E2%80%B233%E2%80%B3 Mikä huvittavinta, kuiten wikipedia totetaa,  "kappale sävellettiin ensin pianolle, muitta soittimen valinta on käytännössä vapaa." Toinen soitti sen alppitorvilla tai Notre Damen katedraalin uruilla, ilmeisesti soittamatta jättämisen soittaminenkin vaatii kuitenkin instrumentin läsnäoloa? 


maanantai 13. toukokuuta 2013

"Autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät,             
ja korvanne, koska ne kuulevat!"  
- Matteus 13:16 
Tuomarit ensimmäisellä tuomiolla

Hyvä, olet siis päätynyt tuomariksi, luoja sinua armahtakoon sillä osallistujat eivät sitä
tee, voisi sanoa, muttei sekään pitäisi paikkansa sillä useimmat tietävät kuinka vaikeaa
monia tilanteita on arvioida ja ratkaista kohtuullisesti, huomioiden lukemattomat muuttujat
ja havainnon rajautunut suuntautuneisuus. http://www.youtube.com/watch?v=IGQmdoK_ZfY

Hyvät miekkailijat eivät ole toki automaattisesti hyviä tuomareita, yhtä vähän auttaa miekkailu yhteisön tunnustus, sen sijaan itsensä tuntemus, herkkyys ihmisten käyttäytymismallien tuntemiseen , aito keskittyminen, tinkimätön itsekritiikki ja lajikohtainen ymmärrys auttavat kummasti.

Toisinaan ottelijat aistivat tilanteen paremmin, toisinaan luulevat aistivansa, kuitenkin tuomarin osa on viimekädessä ratkaista. Tuomariin voivat vaikuttaa tähtien ja auringon ohella, ottelijat, yleisö, toiset tuomarit, yleiset olosuhteet ja muu ympärillä tapahtuva. Yleisöllä on suosikkeja, yleisö kaipaa draamaa, kenties yleisö haluaa vain hämmentää tilannetta tai kukapa tietää ettei yleisö reagoisi puhtaasti ottelijoiden (osittain ulko-ottelullisiin) reaktioihin?

Taitava ottelija voi olla tietoinen samoista psykologisista ja havainto teoreettisista (miten ihminen havaitsee ympäristöä) seikoista kuin hyvä tuomari. Tietoisuus voi liittyä käsitteelliseen tai vaistomaiseen ymmärrykseen, edellinen koskee teoreettista ja jälkimmäinen käytännöllistä puolta. Hän voi tuulettaa (juhlia voittoa) monia tilanteita varmuuden vuoksi tietäen, että tuomari tulkitsee voittajan oloisen paljon helpommin voittajaksi riippumatta aktuaalisista tapahtumista. Esim. säilä miekkailussa tämä on johtanut kummankin ottelijan villiin riemuun – varmuuden vuoksi – tai vetoavaan kääntymiseen tuomitsijan puoleen. Peliteoreettisesti, joko taitavampi näyttelijä tai itsesuggestoija voittaa tulkinta edun tai sitten kumpikaan ei sitä saa riemuitsemisten kumotessa toisensa, vaikka toisen riemuitsematta jättäminen siirtäisi tulkinta edun jälleen tuulettajalle.

Vältä itseäsi tukevia eleitä, kuten käsien pitämistä seläntakana, pidä kädet neutraalisti sivuilla, jolloin sympolisella tasolla joudut tukeutumaan havaintoihisi, et itseäsi henkisesti tukeviin käsiin. Kysymyksien herätessä, tutustu ihmisen kehollista elekieltä esittelevään kirjallisuuteen tai tarkkaile ihmisten tilaan asettumisen tapoja erilaisissa tilanteissa, pyri erottamaan luonnolliset (ei tietoiset) ja rakennetut (tietoisesti ylläpidetyt) eleet.

Kiinnitä huomiota erityisesti kilpailullisesti ja kamppailullisesti orientoituvien tapaan jatkaa jo heidän häviämiään tilantaita eteenpäin tasatuloksen tai jopa voiton toivossa. Edellisistä voi erottaa miekkailullisesti orientoutuvat, jotka toimivat kontrollissa, sääntöjen puitteissa ja varsinaisen ottelutilanteen sisällä. Edelliset voivat myös tilanteiden jatkamisella hakea henkistä etua, ottelun karatessa tuomareiden käsistä, väkivaltaisempi ja nyrkkeilijän ”sydämen” omaava, voittaa edun.

Tiedosta ymmärrettävä inhimillinen piirre selvitä tilanteista ”kasvojaan menettämättä”, jolloin kiusaus ennenkaikkea ”vakuuttavalta” näyttämiseen kasvaa. Mikäli lajikohtainen itsetuntosi on korkealla tasolla, voit myös olla vakuuttuneempi arvioistasi kuin ne oikeastaan ansaitsivat.

Jotkut ottelijat ovat vakuuttuneita siitä, että heidän kuuluu voittaa, jolloin epäedullisia tilanteita pyritään muuttamaan mitä ilmeikkäimmällä elehtimisellä, tiedosta tämä. He näkevät mitä haluavat nähdä, ja uskovat omiin sanoihinsa. Jotkut yhtäläisesti omaksuvat miekkailulliseksi käytännöksi peliteoreettisen kuvion, jonka onnistuessa he voittavat, mutta jonka epäonnistuessa he päätyvät vain hieman epäedullisempaan asemaan. (Käytännön esimerkki on valmius jalkojen uhraamiseen - mikäli säännöt jakavat osumakohtia (kuten rottinki ja pehmomiekkailussa) – yhtäältä teoreettisesti kehnon miekkailun merkkinä, toisaalta sääntöjen vastaisena menetetyn jalan varassa etenemisenä. Toisin sanoen käytettäessä jalkaa tavalla tai toisella sääntöteknisenä kilpenä.)

Legendaarinen jääkiekko tuomari Seppo Mäkelä kertoi katsovansa peleissä lähinnä tuomarien työskentelyä, muun jäädessä sivu-osaan. Toivottaessa hiljalleen parempaa tuomarointia, roolin ei tulisi olla ”välttämätön paha” vaan yksi uusi kulma miekkailuun ja tilaisuus oppia lisää.

ps. lopulta harrastuksenomaisessa yhteydessä tärkeintä on inhimillinen näkökulma, inhimillisyyden ylläpitäminen, sen valvominen etteivät ottelijat ole tavalla tai toisella kohtuuttomia suhteessa olosuhteisiin. Ja ennenkaikkea, täyttävätkö he keskinäisen kunnioituksen tunnusmerkit, joita ilman kenenkään ei tulisi otella. Loppujen lopuksihan tarkoitus on miekkailla paremmin, ei voittaa ketään, ei edes itseään.   

lauantai 15. joulukuuta 2012


Kilvoittelun ja kilpailemisen osa miekkailuyhteisöissä

Ajoittain tuntuu kuin koko moderni maailmamme lysähtäisi kasaan kilpailun kadotessa, ja saa tosiaan juoda pohjaan asti naiviuden lähteestä uskoakseen ettei ajanhenki, tuo gestalt, vaikuttaisi myös läsnäolon tapaamme kehässä ja kentällä. Perinteisesti henkistymisen hengessä voisi tuntea, ”ei ole muita vastustajia kuin itse” tai ”ei ole muuta pelättävää kuin pelko itse.” Toisinsanoen, kamppailu tai kilpailu – sellaisen vallitessa - olisi merkitsevästi sisäinen, mutta rehellisenä hetkenä voimme todeta kilvoittelun tai pelon ottaneen hyvinkin konkreettisen muodon. Joka tapauksessa kilvoitteluun ja kilpailuun tarvitaan kuitenkin päämääriä, horisontteja. Kilpailun kannalta: A. voittaa kontrollin puitteissa, B. voittaa hinnalla millä hyvänsä tai kilvoittelun puolesta C. miekkailla hyvin (rakenne ja puolustus) tai D. ilmentää jotain pedagogista pointtia tms. Ehkä kiinnostavimpana voisi pitää näille ulkopuolista E. näyttävästi, innostavasti ja leikkisästi ottelemista, jolloin kyse olisi sisäänpäin kääntyneestä dialogista vailla päämääriä tai ulospäin avautuvia horisontteja. Näitä voi toki ajatella myös ristiin, täysin tietoisina, puolitietoisina tai tiedostamattomina muotoina tai käytänteinä.  

Monet arvostamani ottelijat pitävät ihanteenaan miekkailla hyvin tappion uhallakin, kun taas hinnalla millä hyvänsä voittoon pyrkiminen johtaa usein tapaturmiin, yhteisön yhteenkuuluvuuden heikkenemiseen, oikean vaaran tunnelmaan, sekä huonoon miekkailemiseen sääntöjen vähänkään johtaessa tähän. (Esim. vaikka säännöt sallisivat jalalla torjumisen tai voittamisen katoavan pienellä ajoitus edulla, ei liene silti hyvää miekkailua etukäteen suunnitella puolustuksen tiputtamista näiden hyödyntämistä silmällä pitäen.) On siis - yllättävästikin – eri asia voittaa kuin miekkailla hyvin, voittoonhan vaikuttaa niin moni muukin asia, tuomareiden puolelleen voittamisesta lähtien. (Usein vaadittava intensiteetti - hyvässä ja pahassa, sekä niiden tuolla puolen - vastaa toisaalla esiin nostettua menestyksen reseptiä; ”ellet ole valmis repimään lamppua katosta ja suuntaamaan sitä itseesi, jäät varjoon.”) Kilpailla ja kilvoitella voi moneen suuntaan, henkilökohtaiseen voittoon, miekkailukulttuurin puolesta, miksei myös opettajan puolesta.

Tapoja osallistua
Parhaita otteluita on maustanut I. rakkaus taiteeseen tai yhdessä liikkumiseen, riippumatta osallistujien taidoista tai muustakaan. Toisena saapuvat II. hyvään tai III. leikkisään ja innostavaan miekkailuun keskittyneet. Sittemmin myös IV. pedagoginen otteleminen on ollut palkitsevaa, otteluiden rakentaminen tiettyjä hienosyisiä teknisiä elementtejä ilmentäviksi. Jotain kiehtovaa sisältyy lopulta myös V. absoluuttiseen voittoon pyrkimiseen kontrollin puitteissa. Viimeisenä kaikista mahdollisista ja mahdottomista syistä saapuu VI. voittoon pyrkiminen kontrollitta hinnalla millä hyvänsä, merkiten miekkailukulttuurin tuhoa kaikissa muissa tapauksissa kuin osapuolten täysin tietoisesti sopimissa, poikkeustapauksissa.

Osallistumisentapoja soveltaen
Oletetaan kaikkien kymmenen ryhmässä omaksuneen viimeksi mainitun asenteen, jokainen siis lyö maanrakoon parhaan kykynsä ja edellytystensä mukaan jokaisen vähänkin heikomman. Oletetaan kaikkien eritasoisuus, siis kymmenes → nuijii muut, yhdeksäs tulee edellisen nuijimaksi, nuijien loput kahdeksan ja niin edelleen. Tällöin käy päinvastoin kuin kulttuuri edellyttäisi, suhteellisesti kokemattomimpia ei erityisesti tueta ja oteta huomioon tai vähintäänkin suojella kolhuilta, vaan kaikki edellinen kääntäen. Liian usein, niin lapsilla ja nuorilla kuin aikuisten puolellakin, uudempia arvioidaan kulloisenkin osallistumistavan eikä mahdollisuuksien kannalta. (Tämä johtaa lapsilla ja nuorilla surullisen kuuluisaan dilemmaan jossa vähän vanhempi tai vahvempi lapsi arvioidaan paremmaksi ja huomioidaan eritavoin, minkävuoksi monessa lajissa on suhteettoman paljon loppuvuodesta syntyneitä lopulta mukana.) Hetkellinen kilpailu sokaisee näkemästä kokonaisuutta.

Hajanaisuus ja koordinaation kolme piirrettä 
Päinvastoin, päinvastoin, paavikin on vain jumalan palvelijoiden palvelija, ne joilla on siihen edellytyksiä (teknisiä, henkisiä, yhteistoiminnallisia jne.), heidän tulisi vain tukea eniten uusimpia toimien esimerkkeinä kontrollista ja yhteistoiminnasta. Näinollen riippuen kulttuurista (yhteiset käytännöt ja rakentava toiminta) tai sen puutteesta (jokaisella omat puolitietoiset käytännöt) uudemmat ovat joko harvinaisen onnellisessa tai onnettomassa asemassa. Luonnollisesti erilaiset luonteet, temperamentit ja motivaatiot – tietoiset, puolitietoiset tai tiedottomat – saapua lajin pariin vaikuttavat ratkaisevasti ellei lajia, yhdistystä tms. ole joko johdettu (jonkin toimesta), koordinoitu (jonkin valveutuneen ja kyvykkään ryhmän puolesta) tai ellei toimita jonkin niin vahvan yleisen hengen piirissä, etteivät yksilöt koe voivansa toimia sitä vastaan.

Ensimmäisessä tapauksessa ohjaajan luonne vaikuttaa tietenkin dramaattisesti, toisessa eturyhmän keskinäinen dynamiikka joka heijastuu toisaalle, pitäen rakennetta, sekä käytänteitä koossa (liike-elämässä puhuvat näistä ”dream team:eista”) ja kolmannessa perinteet ja henki velvoittavat ja mahdollistavat toiminnan melkein epäpersoonallisesti niiden piirissä, kehässä. Koskien sekä muodollisesti ohjaajia, muodollisesti osallistujia, jotka kumpainenkin kääntyvät perinteisiin.

Kilvoittelu ja kilpailu 
Kilvoittelu tähtää epäpersoonallisiin, yleisiin päämääriin, miten yhdessä voimme kehkeytyä taitavammiksi (tiedollisesti, ymmärryksellisesti), kauniimmiksi (yhteistyö, kohtaaminen) ja hyvemmiksi (eettisesti) riippumatta taustoista tai edellytyksistä; kilpailun puolestaan tähdätessä henkilökohtaiseen maineeseen ja voittoon. Kilpailu tulisi nähdä kilvoittelulle alisteiseksi poikkeustapaukseksi.  

Kilvoitellen ”miten saat kanssa-osallistujan näyttämään paremmalta” ja ”miten vastustaja poistuu parempi kuntoisena kuin saapui”, liittyvät kauneuteen, kun taas liikkeen, kunnon, tekniikan, taktiikan, strategian, sekä hengen suhteen ilmenee taitavuus ja lopulta hyveellisyyden kannalta voi kysyä mitä opimme elämästä, millaisia ihmisiä olemme miekkailun kautta. Historiallisesti triangeli helkkäisi toki erilaista säveltä.

Meillä on taipumus - toisinaan - kasvaa rooliemme mittaisiksi, siksi ihmistä tulee katsoa (..ecce homo..) kauniina, taitavana ja hyveellisenä, ymmärtäen että katseemme, osaltaan, tekee toisista sellaisia kuin he ovat. Siksi tarvitaan kilvoittelevaa katsetta.    

epilogin tapaisia huomioita, 
+ Hyvinvoinnin merkityksen kirkkaasta ja selkeästä ymmärryksestä saan kiittää Jukka Salmea, joka otti teeman esiin Jyväskylän historiallisen miekkailun harjoituksissa, sitä ennen hahmotin puoli- tietoisesti miekkailu taidon sille varsinaisesti kuulumattomalle sijalle. Niin uskomattomalta kuin se jälkikäteen tuntuukin. (Vaikka sydämessämme tiedämmekin miekkailutaidon lopulta olevan hyvinvointia tärkeämpää...) 
++ Miten yhdessä voimme olla enemmän, toisen kustannuksella enemmän olemisen sijaan; kokeneempana voitkin arvioida monien tilanteiden tai harjoitusten onnistumista sen kautta, mitä toinen onnistui oppimaan.    
+++                "Loukkaantumisriski kasvaa nopeasti, kun harrastelusta tulee totista taistelua. 
Eri tutkimusten mukaan vammariski nousee kilpailutilanteessa  jopa yli 20-kertaiseksi." 
Yksi käsitys kontrollista, sekä henkisestä että teknisestä, onkin tuon kaksikymmenkertaistuvan vammariskin rajoittaminen. Merkittävä osa vammoista aiheutuu joko taitavien kilpaillessa, kamppaillessa ilman asianmukaista kontrollia ja hallintaa tai jonkin verran suorittavien pyrkiessä suurempaan tehokkuuteen tavoittelemalla voittoa hinnalla millä hyvänsä, tällöin kävellään toisten yli, pistetään lakipisteeltään läpi päähän. Harjoittelukulttuurin, sääntöjen ja valvonnan tulisi kyetä päättäväisesti puuttumaan kumpaankin epäkohtaan.   
++++ On inhimillisesti liiankin houkuttelevaa kirjoittaa "human intrest" hengessä käytänteistä, säännöistä ja toimijuuden muodoista erotuksena abstrakteista rakenteista, metodisista kokonaisuuksista ja teknisistä nyanseista. Jatkossa pyritään palaamaan jälkimmäisiin, muistaen, pienin mahdollinen yksityiskohta on mielenkiintoisin! Elä laske rimaa, vaan poista se. Vältä vähättelemästä kokemustasi, liiku ajatellen ja ajattele liikkuen.    



maanantai 1. lokakuuta 2012


 Mistä tunnistaa savolaisen miekkailijan? 
- Niin kieroista lyönneistä että ne ovat jo suoria.

Harhaanjohtaminen miekkailussa (tekninen)

Harhaanjohtamisen konsepti edellyttää eron jonkinlaisen suoruuden muodon kanssa, huijaaminen ei siis vastakohtaistu rehellisyyteen, sillä voit hyvin olla ns.. rehellinen huijari. Ilmiöpiiri on edelleen jaettavissa historialliseen tai ns. oikean väkivallan tarkastelun ja urheilullisen tai rituaalinomaisen välillä. Arvata saattaa, alla keskitytään jälkimmäisiin.

Kuten yleensä, kamppailussa on päämääränä paljastaa toisen tarkoitusperät ja kätkeä omat. Vai onko? Vaiko päinvastoin paljastaa omat tarkoitusperät ja kätkeä toisen? Kysymys on viisauden alku, vastaus sen loppu, joten pitäkäämme kiinni avoimuudesta, ainakin mitä urheilullisuuteen tulee.
 
Harhaanjohtamista, arvoituksellisuutta tai suoruutta voi ilmentää ottelua edeltä rakentaessa ainakin: sofistukoituneesti ja kristallinkirkkaasti ottelusuunnitelman suhteen (tarkoittaa manuaalitason miekkailullista kokonaiskuvaa ja henkeä I.), kulloistakin vireys tai mielentilaa, yleistä aktiivisuutta tai passiivisuutta, varusteita ja välineitä (vaatteet), sitoutuneisuuden astetta kohtaamiseen, kotoisuutta maaperän suhteen, yleistä kokeneisuutta tms. Ottelun sisällä on taas teknisesti mahdollista harhaanjohtaa, arvoituksellistaa tai suoruuttaa vartalonkierto, lyöntikulma, paine (kuinka sitoutuneesti tai paineella isku muodostuu), lyönninpuoli, katse, askelrytmi, äänenkäyttö, kilpi, miekka.ja epäilemättä monia muita.

Harhaanjohtaminen voi olla alituista tai sitten paikottaista, esimerkki jälkimmäisestä olisi jokin melko staattinen varomuoto (hetkellisten varoasentojen lähtökohta)II., joka käsitetään pääasiallisilta mahdollisuuksiltaan tietynlaiseksi, muutetaan yhtäkkiä ratkaisevasti toisenlaiseksi. Tämä tosin edellyttää, että ottelija joko tiedottomasti, intuitiivisesti (puoli-tietoisesti) tai tietoisesti käsittää toisen hahmottavan mahdollisuudet joko yleiseen tilannetajuun tai miekkailulliseen hahmottamiseen perustuen. Toisinsanoen, mikäli toinen tulkitaan kokonaan "tilanteen ulkopuolelle" harhauttamisessa ei ole mitään mieltä.III.Siksi kokeneiden välisissä otteluissa sekä harhaanjohtaminen että harhautus voivat ilmetä hyvinkin hienovaraisesti, kun taas vähemmän kokeneiden välillä tai epäsuhtaisen kokomuksen vallitessa liikkeitä täytyy tyypillisesti liioitella. Tässäkin ilmentyy kaksi päälinjaa, toisessa oletetaan toisen tietävän toiminnan harhaanjohtamiseksi tai harhautukseksi, kun taas toisessa pyritään luomaan vaikutelma ettei tiedetä toisen tietävän että itse tietää. Alituinen harhaanjohtaminen tarkoittaa taas kaikkien johdonmukaisuuden merkkien häivyttämistä alituisen muuntuvan ja elementaarisen dynamiikan alle, jossa on mahdollisimman vähän staattisia tai nivelkohtia, joihin tarttua, tulkita tai ennakoida. Kuvatun eron näkee kahden aloittelijan seisoessa suhteellisen paikoillaan, siinä missä kokeneemmat liikkuvat kuin tulisilla hiilillä. (Erotuksena silti ns. turhasta jatkuvasta sitoutuneesta liikkeestä, joka tarjoaa toiselle rytmejä joihin tarttua ja vain väsyttää harjoittajansa.)  

Tyypillisessä "suorassa" miekkailuottelussa kumpikin toimii siis miekkailullisen horisontin sisällä jakaen jollain tavoin verrannolliset tulkintaviitekehykset ja intuition muodot, jotka tosin melkein aina enemmän tai vähemmän poikkeavat toisistaan, vaikka taustalla olisikin muodollinen >miekkailu-koulutus> johonkin tyyliin, periaatteisiin tai sitten henkeen. Tällöin kumpikin toimivat kuvatussa mielessä ennakoidusti ja voivat enemmän tai vähemmän ennakoida toisen aikomukset kulloisessakin tilanteessa, vaikka toinen epäilemättä voisi toimia niin hyvin, ettei toinen kykenisi vastaamaan vaikka täydellisesti hahmottaisi toimivan vastauksen.IV. Arvoituksellisuus taas liittyy keskeiseen taustajännitteeseen täydellisimmillään vailla saumakohtia tai katkoksia. Eli, toisin sanoen sulava ja dynaaminen liikkuminen (eri yksityiskohdat) ja rytmin vaihdokset, erotettuna kuitenkin kyseenalaisesta "liikkeestä liikkeen vuoksi", ei jätä toiselle mahdollisuutta orientoitua eri tavoin intensiteetin tason vaihteluihin vahvan ("..hetkenä minä hyvänsä..") tapahtumisen tunteen luonnehtiessa ottelua. Harhaanjohtaminen liittyy taas ottelun asetelmalliseen jännitteeseen, joka muodostuu oletetuista teknisistä tavoista ja näiden toistuvuudesta (eri elementtien suhteen, joita voivat olla mm. rytmitys, nopeus, kulmaustapa, vertikaalinen/horisontaalinen linjan kääntö ja niin edelleen) sekä henkisten edellytysten osallistua. (Mielentila (innoistunut / välinpitämätön), vire (väsynyt / virkeä) tai kotoisuus ympäristössä.(esim. astutko varmasti vai ikään kuin tunnustellen jokaisella askeleella) Harhautus taas koskee jotain hetkellistä ja yllättävää ohikiitävää tilannetta.

Kerroksellisuus
Yksi inhimillinen piirre on kaksinkertainen huijaus, jossa huijataan että huijataan, muttei kuitenkaan huijata, mutta kokonaisuutena kuitenkin huijataan. Eli, tapaus. I. tehdään X vaikuttaen tekevän X. II. Tehdään Y vaikka vaikutetaan tekevän X III. Vaikutetaan siltä että ollaan tekemässä X, vaikka vaikutetaan oikeasti tekevän Y, mutta tehdään lopulta kuitenkin X. IV. Voisiko tämän ajatella vielä neljännen kerran? (edellinen)+ mutta lopulta kuitenkin huijaa. Vai katkeaako jatkomo klassiseen kolmanteen variaatioon, tai kehitelmään? (ks. Robert N. Charrette, Fiore dei Liberis Armizare.. s. 28-30, V.) Ja edellä esitettiin vasta yksinkertaisin kaksijakoinen systeemi, johon voitaisiin peliteoreettisesti lisätä vastavuoroisuus, eli kumpienkin vaikutelmat toisistaan, jos olettaa kumpienkin pyrkivän voittamaan aloitteen, eikä vain suoraan reagoimaan siihen mitä toinen tekee.

Temppuja eli soveltamisen taide
Katseella voit harhauttaa esim. seuraamalla hetken tiiviisti jotakin olematonta vastustajan olan takana, jolloin toisen intensiteetin herpaantuessa tai hänen peräti vilkaistessa katseen suuntaan rokotat hänet välittömästi iäisellä elämällä. Pakenemalla voi harhauttaa lähtiessäsi ikään kuin "takki auki" perääntymään, jolloin toinen voi lähteä seuraamaan samoin tunnelmin, josta yllättävä kääntymisesi jättää hänet vaille varoasentoa. Näin voi tehdä myös joukolla mutta se on vaikeaa, kerran alkanutta pakoa tai perääntymistä on vaikea koordinoidusti pysäyttää, joskus maasto auttaa tässä tarjotessaan ns. luonnollisen puolustus tai suunnankääntämis-aseman. Klassinen harhautus on jonkin avauksen (puolustuksessa) tarjoaminen joka on "liian hyvää ollakseen totta" tai sitten ikään kuin epähuomiossa muodostunut, harhautuksen painopiste voi olla tasallasi puolustuksessa, liikkeen keskellä tai jopa lopussa. Puhumalla voi väittää vastustajan selustan olevan uhattuna, tietenkin oikean turvallisuuden puitteissa. Joskus nokkelat improvisaatiotkin voivat toimia, poimin maasta (remmi)kilven (menetetttyäni oman kilpeni hilparin riuhtaisussa) jota pidin niin kuin se olisi ollut kunnolla kädessä vaikka tosiasiassa pidin muutamalla sormella kiinni sisäreunasta, eli sain kilvestä sen todellista suojaa merkittävämmän illusorisen suojan. Ja niin edelleen.

Suora – epäsuora
Yksi suoran ottelutyylin hyveistä on olemuksellisesti vakuuttaa vastustajalle, että "ottelu on jo käyty", kuten sanottu, miekkailla kannattaa (näin yksinkertaistaen) vain silloin kun on pakko. Suoraa voi siis soveltaa mikäli muuhun ei ole tarvetta, haluat voittaa nopeasti tai se on ainoa keino tiedostaessasi häviäviäväsi hienosyisemmän teknisen tai liikeasetelman muutenkin. I alla fall, det är viktig att minns vad är viktigaste saken i den där världen. Tietty leikkisyys ja perustelematon ilo. Silti täyteläisen suvereenin näyttäessä aikeensa ilmavan ja vaivattoman hallintaansa merkkinä, samalla kätketyn suvereeni ratkaisee yllättävästi, ilmestyksenomaisesti ja meidän on vain kuunneltava hänen luomaansa enkeliä.

ps. Noin sivumennen sanoen, miekkailuteoria voisi oppia aika paljon joskus, ainakin näennäisesti, yllättävistäkin lähteistä, kuten 1400-luvulla eläneeltä Nicolaus Cusanukselta, yhdeltä herramme kristuksen poloiselta palvelijalta. 
 
Conclusio
Absoluuttisesti ylivoimaisen ei tarvitse harhauttaa, hän voi vaan lyödä suoraan sisään tai läpi, suhteellisesti ylivoimaisen voi joutua jättämään tietty mahdollisuuksien horisontti josta lyödä avaukseen läpi. Harhaanjohtaminen tai harhautus ovat taidelajeina varattu miekkailullisen horisontin sisällä ilmentyviin suhteellisiin eroihin valmiuksissa. Tässä ilmenee taas kuinka absoluuttisen vallan tarvitsee piilotella vähemmän luonnettaan, se voi vain näyttäytyä ja käyttäytyä miten mielii, ikään kuin ilmoituksena, mutta meille muille jää näyttäytyminen ja käyttäyminen, kerroksellisesti jonkinlaisina.

Selvennykset
I. tämä tarkoittaa yleispiirteisesti merkittävää kokonaisvaltaista harkintaa "tasona" tai orientaationa, erotuksena muista, ottamatta kantaa muihin piirteisiin, kuten onko se parempi kuin jälkimmäinen vai ei.
II. Miten >näemme> jonkin muodollisesti staattisen liikkuvan eri hologrammeina.
Mitä enemmän johonkin tarkentaa, sitä enemmän yksityiskohtia ja monimuotoisuutta löytyy, vaikka etäältä sumuinen pehmeä kokonaisuus muodostaisi yhden elementin.
III. Noin sivumennen sanoen tämä liittyy myös "ignoranttien" mahdollisuuteen yllättää heidän toiessaan enemmän tai vähemmän kokonaan "miekkailullisen horisontin" ulkopuolella, vertautuen kärjistyneimmillään niihin hyväksyttyjen teorioiden kannalta lentokyvyttömiin mehiläisiin joiden ei olisi pystynyt kyetä lentämään ja silti, teorioiden harmiksi näyttävätpä nuo lentävän. Siten "ignorantti" voi käyttäytyä ennakoimattomammin, hyvässä ja pahassa, kuin miekkailullisen horisontin sisällä toimiva.
IV. Moninaiset erot lienevät syynä, toinen on pitempi, notkeampi, voimakkaampi, tarkempi ja niin edelleen. Lienee joskus näinkin, toinen on "miekkailukirjaltaan" (vr. pelikirja), teknisesti tai henkisesti parempi ottelija, mutta toinen voittaa parempien edellytystensä kautta.)
V. Mr. Charrette ottaa esille kiehtovan teeman, kuinka pitkälle osittain peliteoreettinen aloitetekniikka, vastatekniikka ja vastatekniikan vastatekniikka ja niin edelleen, ketju voi kertautua ilman "epätieteellistä / taiteellista" (mukellus) asetelmaa tai tilanteen purkautumista, "uudelleen aloitetekniikka," mutta voi ajatella kohdattujen tilanteiden jäävän vireeksi, painostavuudeksi / keveydeksi, jännitteeksi seuraaviin tilanteisiin, joten "peruslähtökohdan" palautuminen on aina enemmän tai vähemmän suhteellista. (Ottelijat kun eivät loppujen lopuksi ole peliteoreettisia koneita.)

Termit ja konseptit
harhaanjohtaminen = miekkailulliseen profiiliin, edellytyksiin ja kulloiseenkin yleiseen henkiseen vireeseen, alituinen (kokonaiskuva), hetkellinen (yllättävä poikkeus).
Arvoituksellisuus = dynaamiseen, linjoiltaan ja tasoiltaan, avoimeen tyyliin liittyvä yleinen ominaispiirre, jolloin tilanteen tai asetelman kehittelyn ja räjähtävän toiminnan välistä eroa on usein hyvin vaikea määrittää, ja yltää näin "askelta edelle."
harhautus = jonkin välittömän tilanteen toiminnan kätkevä jännite, joita voi myös kerroksellistaa.
harhaanjohtamisen tasoja = S (suora). ~H (yksinkertainen huijaus), ~~H (vaikutetaan huijaavan mutta toimitaankin ennakoidusti), ~ ~ ~H (vaikutetaan toimittavan ennakoidusti, vaikka pidetään "feint" jännetettä yllä, mutta kuitenkin esim. lyödään toiselta linjalta), ~ ~ ~ ~H (?), ehkä kehitelmä on hyvä pysäyttää kolmanteen variaatioon samalla miettien neljännen mielekkyyttä. (yleisempi huomio, varomuoto kehitelmät sitoutuneena etäisyydellä kannattaa nekin laskea yleensä ensin kolmeen, ja käsitellä jatkoja osittain ennakoimattomina tai erityistapauksina, joita voi toki jakaa erilaisiin tyypillisiin luokkiin tai tilanne tyyppijoukkoihin.)
yksinkertaistus = monia teoreettisia hahmottamisen tapoja koskee esimerkillinen yksinkertaistaminen joilla tekee lopulta lähinnä vain harjoituskategorioina, ja kuvainnollistuksina, samoin käytännössä "tietoisuus on liian hidas" ottelussa hahmottamaan eri mahdollisuuksien horisontteja, vaan ne täytyy vaistota tai aistia. "Suora" on tulkinta, kuten "harhautuskin." Ja noin, liikuntamielessä, eihän ole pakko tulkita mitään, reagoida vain jotenkin. (tai kerätä reagoimisen tapoja..)
eroon pääseminen ja tilasommitelma = ensimmäinen täyden intensiteetin murskaavaan tähtäävät välittömän kontaktin ottelut ovat yleensä puolessa minuutissa ohi, ja minuutin kamppailu olisi jo pitkä, ymmärtääkseni. Sen sijaan, pyörimisenä ja varoasentojen kehittelynä ottelu voi jatkua kauemminkin, etenkin jos kumpikin osallinen ei ole niin päämääräkeskeinen. 
miekkailullinen horisontti =  tapa hahmottaa ottelutilanne joidenkin tekniikoiden(kehollinen rakenteellisuus), periaatteiden tai henkisen orientaatioiden ja ilmenevien aiempien kokemusten kautta erotuksena talonpoikais toiminnasta, joka vastaavasti ilmentää lamaantumista tai yliaktiivisuutta ("jäätyminen tai acting out"), sekä toiminnassaan erilaisia sitoutuneisuuden muotoja. Jälkimmäisestä leimallisin esimerkki on talonpoikaisisku, joka on rytmillisesti yksiulotteinen, linjaltaan ylisitoutunut ja kulmaltaan ennakoitava. Teknisen taiturin ei tulisi kuitenkaan koskaan unohtaa seuraavaa: "Violence in action overcome form," mutta edellisen soveltajan ei tulisi vastaavasti yllättyä jos tekniikka sittenkin, pyyhkii heillä pöytää.Urheilussa tulisi tosin keskittyä, edellisen sovellusluonteen tiedostaen, myös ja etenkin henkisiin hyveisiin, joista yksi tärkeimmistä on: "kuinka saat toisen näyttämään paremmalta."      
   

keskiviikko 29. elokuuta 2012


"Teamsport. It s kind of sublimation of war. I must say that nowdays there are only three things which are speaking universal language and those are art, music and sport."
  • Mauro Berruto 
    lentopallovalmentaja

Orientaatiot tai roolit kentällä ja harjoituksissa poikkeavat sen mukaan tiedostetaanko niitä vai ei. Nämä voivat luonnehtia niin ryhmä tasoa kuin yksilöllistä hahmottamista. Ryhmän tai joukkueen ns. esimerkillisessä asemassa olevien rooleilla ja käytöksellä on taipumus valua alaspäin. Joko ne siirtyvät sellaisenaan viralliseksi tai epäviralliseksi (voivathan muodolliset säännöt ja ohjeet poiketa malleista kuitenkin) ryhmäkulttuuriksi. Kuten muualla, muissa yhteyksissä on tullut selväksi henkisen "martial arts" tms. perinteen tutkiminen ja kontemplaatio poikkeaa urheilullisesta tai ensisijassa kilpailullisesta suuntauksesta. Japanilaisessa perinteessä tätä eroa vastaisi – ehkä – perinteisten jatkuvalinjaisten koulujen ja "urheilullisemman" kendon välinen suhde. Vaikka paradoksi mielestäni sisältyy siihen, etteivät noiden perinteisten koulujen ns. perustajat välttämättä liittyisi omiin kouluihinsa, sillä vaarana on: se mikä oli aluksi eloisaa ja maasta hengittävää, muuttuu rituaaliksi ja toistoksi. Eli seuraajat toteuttavat muodon, mutta jokin elementti hengestä jää puuttumaan; niin kuin sanotaan, hyvä opettaja / ohjaaja ymmärtää kaikkien oppivan jotain kaikilta muilta ristiin ja toivoo ohjattaviensa lopulta ylittävän tai ohittavan kaiken mitä hän on tehnyt, tätä hän pitää onnistumisena. Palataksemme aiheeseen, eri orientaatiot voitaisiin jakaa neljään: gentlehuman, ottelija, kamppailija ja tappelija. Kuten aina näissä yhteyksissä kuuluu todeta, nämä eivät välttämättä ole selväpiirteisiä tai yksinomaisia vaan luonnehtivia ja osittain hajanaisia.

Edelliset yhdistyvät sitten I. puhdas mekaaninen harjoitus (ikään kuin kaksin, tai monellako nyt sitten onkin, suoritettava "kata") Tämän voi jakaa liikeratoja, tempoa, painetta tms. mallintavaksi korostetun hallituksi ja puhtaaksi mimeettisyydeksi tai sitten täydellä sitoutuneisuulla ja intensiteetillä) II. harjoitus jollain variaatiolla joissa toiset silti statisteja (vapausasteilla varioitu tilanne jossa toisen tai kummankin rooli on antaa toiselle mahdollisuus käydä läpi jotain erityis tapausta tai alaa.) III. harjoitus sparraus ottelu (kokeneemmalla puolella on vastuu rajoittaa ottelua siten ettei toinen koe minkäänlaista "uhkaa tai riskiä", mikä mahdollistaa erilaisten vaihtoehtojen kokeilemisen) IV. rajoittamaton ottelu (siis perinteinen "free play", -vapaa peli-, jossa silti kaikkein tylyimmät ratkaisut ja tekniikat säästetään kentälle / kilpailuun, yleisen turvallisuuden nimissä, sekä toivottavasti rutiininomaisesti huomioidaan myös vastustajan edellytykset.) V. Kilpailu / Kenttä (Voit olettaa joutuvasi tylytetyksi vailla mitään erityistä huomiointia sen suhteen oletko harrastanut päivän vai kymmenen vuotta, myöskin yksittäisiä tehokkaita, mutta tylyjä tekniikoita sovelletaan, kuten jousella rutiininomaisesti kasvoihin tähtääminen. Näin kulloisenkin lajimuodon luoman kontrollikulttuurin ja säännösten puitteissa, esim. aivotärähdystä ei useinkaan voi pätevästi pyytää anteeksi.) kanssa.

Gentlehuman

Hän ("gentleman – gentlewoman" nokkela yhdistelmä) korostaa yleisen elämän ymmärtämisen roolia miekkailussa ja inhimillistä vuorovaikutusta merkitsevästi ohi lajikohtaisten muodollisten tavoitteiden. Loppujen lopuksi ihanteena on iskujen sijoittaminen ja hallinta, Iskun lakipiste hieman kohteen edessä josta osuma viiltävänä tai täyden voimantuottonsa kadottaneena. Epäselvissä tilanteissa luovuttaa edun vastustajalle, eikä korosta sen erityisemmin rooliaan vaikka saisikin lajikulttuurisesti jotain aikaan, pyrkii kokonaisuutena saamaan muut näyttämään paremmalta. Hänelle miekkailu on laji sulkapallon, kroketin ja vesijuoksun seassa, noin periaatteessa. Lähtökohtaisesti kaikki toisiin kohdistuneet onnettomuudet järkyttävät harrastuskuvaa. Tyyliin voi kuulua myös nauttia salin tai kentän tunnelmasta enemmänkin kuin tiukasti saavuttaa jotain. Ottelee korostetun kontrollissa, pitää erilaisia asetelmia palkitsevampana kuin yksipuolisesti ottelun lopputulosta tai vastustajan murskaamista. Häneltä voi kuulla seuraavan lauseen:
"- Noin toimiessasi olet pulassa jos hyvä tulee vastaan.
 - Voi, kuule, olen pulassa jokatapauksessa jos hyvä tulee vastaan." 

Ottelija

Ottelija välttää aivotärähdykseen ja vastaavaan vaadittavaa voimaa miltei kokonaan, tiedostaen tilanteiden muuttumisen, käytännössä ainoana keinona välttää vahinkoa. On silti sitä mieltä, että tässä ollaan tultu kentälle / salille ja soveltaa keskimäärin kohtuullista lyöntivoimaa* huomioiden silti aina lievästi ja usein vahvasti erilaiset ottelijat. Iskun lakipiste kohteen tasalla. Kilpailuissa voi pyrkiä passiivisesti protestoimaan tuomarien päätöksiä vastaan, muttei muutoin hae etua epäjaloista keinoista tai saippuaooppera tyyppisestä tuomareihin vetoamisesta. Ylläpitää sääntöjen vaatimaa intensiteettiä, keskittymistä ja kontrollia, pyrkien välttämään ottelujen tulkitsemista edukseen, välttäen silti jokaisen vähänkin epäselvemmän tilanteen lukemista osumaksi. "Laji poikkeaa sulkapallosta" kontakti luonteeltansa, mutta kontakti on silti performatiivista ja hallittua.

Kamppailija

Kamppailija voi satunnaisesti käyttää, kuitenkin tietoisesti, voimaa joka päähän osuessaan voisi aiheuttaa aivotärähdyksen, mutta joka on tarkoitettu muualle ja tilanteen ehdittyä muuttua lyöntihetkestä Iskun lakipiste voi olla hallitusti kohteesta läpi. Hän on myös tyypillisesti aidosti pahoillaan, mutta toisaalta tuntee näiden kuuluvan osittain asiaan, aiheuttaessaan jonkin vamman. Hänelle kyse on kontakti ja kamppailulajista, mutta voima liittyy tilanteisiin vailla paikan osoittamis- tai rankaisu pyrkimyksiä. Voi käyttää sääntöjen rajamailla olevia tapoja, kuten juuri tippuneiden yli tai läpi lyömistä ja näiden käyttämistä passiivisina kilpinä, erotuksena tappelijasta joka voi suoraan vain työntää nämä vastustajan päälle ja lyödä tätä sitten. Pelillisesti kamppailija voi pyrkiä vastustajasta välittömästi eroon erotuksena aiempien taipumuksesta rakentaa tilanteen kehittelyyn perustuvia miekkailullisia tekniikoita.Tämä voi johtaa "tilanteiden edellä ja sisällä" oloon, joka on miekkailua kauneimmillaan (ja oikeasti kauheimmillaan) ja vaikuttavammillaan, etenkin kun siihen liittyy tietty kontrolli ja suhteellisuudentaju. Tilanteen kehittelyyn luottavilta voidaan lyödä noin kuvainnollisesti jalat alta, kun ottelu ei olekaan minkäänlaista patsastelua tai kehittelyä, vaan intensiteetiltään pistemäiseen hetkeen tiivistyvä, jolloin reagointi saattaa olla jo liian myöhässä, vain proaktiviivisen ja "tulisilla hiilillä" olevan dynaamisen valmistautumisen päästessä mukaan tilanteeseen. (koskien mm. askelsommitelmia, vartalon liikettä, käsiä, tilan ja liikkeen joko aktiivista tai myötäävää puolustamista tai voittamista.) Noin pähkinänkuoressa, tulee päästä liikkeeseen monella tasolla mukaan tai ottelu on jo paketoitu. (poikkeuksena tietenkin monet ryhmä tai pari sommitelmat, mutta monesti nämäkin joko yli aktivoituvat tai jämähtävät passiivisiksi tarjoten paljon mahdollisuuksia.)    

"Tappelija"


Tappelija saa "intensiteetti panssaria" jossa tilanteessa sisälläolo, sekä tarkoituksen mukainen liike ja havainto ei samalla kykene ylläpitämään sääntöjen mukaista tarkkaavaisuutta. Myöskin mahdollinen vahva oletus voitosta ja tilanteiden kuvitteleminen eteenpäin voi saada tulkitsemaan keskimäärin tai yleistäen epäselvät tilanteet edukseen. Tappelija voi myös turvautua satunnaisesti ns. oikeisiin painitekniikoihin (tai näihin verrannollisiin härskeihin temppuihin) jäätyään peliteknisesti puolustuskyvyttömäksi. Hän pyrkii siirtämään oikean taistelun periaatteet "säälimätön tehokkuus ja murskaava ylivoima" myös urheiluympäristöön, tai paremminkin hän kokee kohtaamiset urheilunomaisena oikeana tappeluna. Lyö iästä, kokemuksesta ja muista muuttujista huolimatta muut mahdollisuuksien mukaan maanrakoon, toimiakseen "murskaavan tehokkuuden" veitsenterällä ja voittaakseen yleisen henkisen yliotteen. (vr. saapuminen kentälle ja kohtaamiseen) Tämä on myös osallistuja tyyppi joka mainitaan syynä lajin lopettamiseen tai laajaan alaan puolivakavia pysyväluonteisia vammoja. Samaan aikaan esimerkki (tehokkuudeltaan) ideaalisesta toiminnasta, sekä sääntöjen ja lajikulttuurin murtumisesta. Muodostaa myös ongelman lajikulttuuriselle jatkuvuudelle.Kentällä tappalija voi olla vahvimmilla, armottomuudesta seuraavan pelotevaikutelman vuoksi, tosin kaikkialla missä lajikulttuurinen valvonta toimii hän on vaarassa lentää ulos systeemistä, eikä osa  halua(isi) harjoitella hänen kanssaan rankaisumaisen voimankäytön tai osittain kontrolloimattoman liikkeen vuoksi.

Ongelma syntyy jos tästä orientaatiosta muodostuu keskimääräinen ihanne johon pyritään siirtymään heti kun siihen on edelletyksiä. Tällöin kokeneet laajalla rintamalla eivät vain pedagogisesti rakentavasti voita, vaan ennenkaikkea murskaavat heikommat, toimiakseen (melkein) kokoajan samalla intensiteetillä, rakentaakseen ottelija-kuvaansa ja hankkiakseen henkisen yliotteen, jossa toinen ei uskalla täysin yrittää rankaisun tai yksinkertaisesti vain niin tehokkaan vastarinnan mahdollisuuden piillessä taustalla. Tämän orientaation yleinen perusta on toki monessa asiassa, lähtien motivaatioista ylipäätänsä osallistua lajin pariin, mutta positiivisesti tulkiten ennenkaikkea monien tilanteiden voittamiseen vaadittavassa, ei miekkailemisessa tai ottelemisessa vaan vastustajan välittömässä peliteknisessä murskaamisessa. Myös kivun ja kestäminen luonnetta vahvistavasta merkityksestä saatetaan puhua, sama mitä nyrkkeilyssä kutsutaan "sydämeksi." (?!) Iskun lakipiste voi olla hallitsemattomasti kohteesta läpi. Saattaa myös, joskus harvoin, uhkailla vastustajaa esim. "tulen lyömään kovaa." Aiheutettuaan vamman hän ei useinkaan noteeraa sitä juuri mitenkään, vaan on sitä mieltä että vammat kuuluvat asiaan ja vastustajan kuuluu vain suojata paremmin, luovuttaa ajoissa tai varustautua paremmin. 

Toiselle laji vertautuu tennikseen, toiselle vaatii nyrkkeilijä-kamppailijan "sydäntä"; kuuluisiko klassisesti väittää oleellisen piilevän jossain siinä välissä? Keskeistä lienee kuitenkin miekkailija kuvan edelletysten rakentaminen, sekä erilaisten osallistumismuotojen huomioiminen. Taustalla väijyvät kysymykset motivaatiosta, temperamentista, muusta taustasta, lähtökohtaisista valmiuksista ja perusteettomasta ilosta, joka suhteuttaa kaiken tavoittelemisen tavoittelemattomaan, vahingossa, sivussa ilmenevään.       




perjantai 17. elokuuta 2012

" As the Spirit Wanes, the Form Appears."
C.Bukowski
Aluksi ja lopuksi, alfa ja amega, aatami ja eeva, maa ja taivas; noita kaikkia lienevät turvallisuus ja etiketti  miekkailulle urheiluna. Mikäli valmistautuisimme oikealle kentälle (jota luojalle kiitos emme tee) niin "what ever it takes" hengessä ajaisimme toiset kuoppiin ja pylväisiin, ja pyrkisimme "murskaavaan tehokkuuteen"ja "ylivoimaan." Nyt sen sijaan toivoakseni ja uskoakseni, keskeistä on ilo liikkeestä ja yhteistyöstä. Aihetta voi karkeasti jakaen lähestyä kahdelta suunnalta, yhtäältä yleisten henkisten hyveiden tai periaatteiden kannalta, tai toisaalta hyvin tarkkojen käytännöllisten ohjeiden kannalta. Kumpikin kysyy tiedostamista; ensimmäinen elämän ymmärtämistä, toinen kontrollia tilanteiden lukemisen muodossa.

"If one pursues the historic martial arts one will find people focused on
different traditions, practicing with different tools, training for different
reasons. Be respectful of them all, for every one of them has something
to teach you and something to learn from you. It s too, too easy to look
for out differences. It is more challenging to seek what we have in
common, but also more rewarding: for in the end, all of us in this
endeavor are brothers and sisters of the sword."
Christian Tobler, 1

Elämän ymmärtäminen kysyy itsetuntemusta ja suhteellisuudentajua. Kontrolli kysyy elementtien (tilanteissa) tiedostamista ja itsensä rajoittamista. Mika Waltari laittaa Genovan uljaan Guistunianin lausumaan: "Jos aikoo iskeä, on iskettävä äkkiä, odottamatta, kaikin voimin ja iskettävä niin että tuntuu. Se on sotataidon ensimmäinen sääntö. ... Kaikki muu on vain ärsyttävää mielenosoitusta." 2. Näin itsetuntemusta, suhteellisuudentajua, elementtien tiedostamista ja itsensä rajoittamista vastaan asettuvat kamppailun ikiaikaiset ohjenuorat; äkkiä, odottamatta, kaikin voimin ja niin että tuntuu. Kehittyäkseen eniten ottelijana tulisi soveltaa varsinaisen tilan tunnelmaa: ottelunomaisia harjoituksia, monipuolisin välinein, ajattelua kehittävin yksityiskohdin (ettei toiminta keskity ohjaajan mimeettiseen jäljittelyyn), monipuolisin roolein (välillä tarkkaillaan tai ohjataan toisten toimintaa, sekä puolustavassa, sitovassa, viivyttävässä jne.), poikkeavin ottelusuunnitelmin tai varoasennoin ja puolustuslinjoin, erilaisin meditaatioin (mm. käsi, jalka, pimeys), tiloin (kuvittele erilaisia), tekniikka puita kasvattaen, synkronisoiduin liikkein, periaatteiden aukiluvuin ja paljon muuta. Näitä tulisi kehystää joko yksityinen tai yhteisö kulttuurinen itsetuntemus, suhteellisuudentaju, tilanteiden tiedostaminen, yksityisesti itsensä ja toimintakulttuurin kannalta mahdollisten tilanteiden rajoittaminen. Toimintakultuurin kehyksen tulisi pelastaa ihmiset itseltään, sekä esiintuoda mihin kulkija on ryhtymässä hairahtuessaan kyseiseen miekkailun muotoon. Toinen tärkeä rooli on kehityshorisontin muodostaminen, sekä hengessä (horisontti alati taivaanrantaan vetäytyvänä) että konkreettisina mimeettisinä ja varioitavina (kaltaisina tai irrallisina) tavoitteina. Hengessä ensimmäinen kultainen juonne: perinne kantaa ylittämättömiä mestareita, joille "miekkailu" ei ollut osa elämää, vaan "elämä" osa miekkailua. Kaksi hopeista juonnetta ovat; kuinka saada toinen näyttämään paremmalta ja kuinka toinen jättää kentän tai salin parempi kuntoisena kuin sinne saapui, ainakin jos se sinusta riippuu. Toinen kultainen juonne, miten ilmennät laajempaa ymmärrystä elämästä miekkailun kautta?
"Minä pelkään aina. Pelko suojelee minua."
  • Christian, matadori
Peloton matadori, tai miekkailija, epäilemättä sopii tapaamisen kohtalokkaiden riskien kanssa, etkä välttämättä halua saapua tähän tapaamiseen. Jos joku on sopinut tapaamisen puolestasi kyseessä on usein täysin kontrollin ulkopuolella toimiva aloittelija tai kokenut joka pyrkii vahvasti kamppailemaan ylläpitäen sääntöjen ulkopuolista intensiteettiä, rankaisua varauksellisuuden luojana ja peloittelu elementtejä henkisen yliotteen saavuttamiseen. Ensimmäisessä tapauksessa absoluuttinen tai suhteellinen kokemattomuus saa yrittämään liikaa taitoihin suhteutettuna, jälkimmäisessä pyritään yksiulotteisesti kamppailemaan kaikilla tasoilla, mikä olisi varmasti hyvä ellemme muistaisi kyseessä olevan sääntöjen mukaista urheilua. Summa summarum, niin kauan kuin oletat kaatuvasi, pysyt pystyssä ja toisinpäin.

On myönnettävä maailman pullistelevan parempia harrastuksia kuin miekkailu, kuten vaikka puutarhanhoito tai kävely, mutta maailma ei ole vain murheen laakso vaan myös violetille pysähtyvä kuula ruletissa, sen enempää pelinhoitaja kuin pelaajatkaan eivät tiedä mitä tapahtuu. 
 
Seuraavan viikot teema: A. gentlehumanit, B. Ottelijat, C. kamppailijat ja D. "taistelijat", sekä erilaiset ottelutyypit: I. puhdas mekaaninen harjoitus II. harjoitus jollain variaatiolla joissa toiset silti statisteja III. harjoitus sparraus ottelu IV. rajoittamaton ottelu V. Kilpailu

1. Teaching&Interpreting Histrorical swordmanship edit. s. 135
- Mr. Tobler vaikuttaa; http://www.selohaar.org/
2. Waltari, Johannes Angelos, s. 103

torstai 9. elokuuta 2012

"Ihmiset olivat ennen lähempänä toisiaan, aseet eivät kantaneet kauemmaksi."

"I think that everybody is playing role."
    Paloma Feith
    Yksi elämän rooleista voi löytyä miekkailu kentältä, joko teknisen historiallisen (nämä koulut, swordfish-turnaus ruotsissa) tai Buhurtin panssaripainin melskeestä, klassisen miekkailun saleilta (kalpa, säilä, floretti) valkoisissa puvuissa, rottinki-kepin varresta kaksimillinen kypärä päässä, valkoinen nauha käsivarressa, ja lopulta ei aina niin pehmeän pehmomiekkailun kentältä. (Unohtamatta, kendoa, iaidoa ja perinteisiä japanilaisia kouluja, sekä paljon muuta, ihmiset olivat ennen tunnetusti paljon lähempänä toisiaan, aseet eivät kantaneet kauemmas.)
    Omalla tavallaan historiallinen miekkailu on paletin kirkkain ja heraldisin väri, se on helppo myöntää, mutta on muitakin värejä ja yksivärinen maalaus jäisi vähän valjuksi. Tarkoitus olisi maalata kaikilla väreillä, buhurtin purppuraa tuonne, kalvan valkoista tänne, unohtamatta rottingin kromia tai historiallisen miekkailun kultaa ja hopeaa, vielä ripaus punaista kupistiseen tyyliin kaiken ylle, ei aina niin pehmeästä pehmomiekkailusta.
    Ymmärtävä kuuntelee hiljaa, ja mitä hän kuuleekaan. Soittajalle koko maailma on soitin, lompakkosydämelle omaisuutta, filosofille kysymys, Waltarille "kaunista turhuutta" ja ottelijalle kohdattujen tilanteiden muisto. Soitamme siis vierauden kysymyksen kauniin turhuuden tähden muistaaksemme mennyttä.
    Leonardo da Vinci muisti sanoa; "ken ei elämää rakasta, ei ole ansainnut sitä." Sanoisimmeko samaa miekkailusta? Hänen kävellessään kadulla kaupungin väen kerrotaan kokoontuneen katsomaan hänen kävelyään, harmonisuutensa tähden. Voimme lumota vain kävelemällä. Ja jokainen kävelee omaan tapaansa, kuten miekkaileekin.    
    Kohtalon tähti on laskenut joidenkin ylle miekan, "luulempa etten valinnut miekkaa vaan miekka valitsi minut," kuten Bob Anderson arveli. Kilpeä voisi kutsua kappaleeksi surua, mutta eikö vain rajoittamattomassa maailmassa voisi kohdata kirkasta, heleää iloa? Silti Kristus lupaa miekan ja arkkienkeli Mikael kuvataan usein kilven kanssa. Ihmisen, enkelten ja jumalan pojankin osa. Kilpi ja miekka.
    Jonkin nimeämisen sanotaan lopettavan sen olemassaolevana (Hegel), niinpä miekkailu blogin osa on siis lopettaa ilmiönsä, ensin emme muista, sitten pyrimme muistamaan ja lopulta jälleen unohtamaan.